maanantai 13. elokuuta 2012

Reserva Ecológica Costanera Sur

Taas kerran meidän Tigre-suunnitelmat sai väistyä ja päätimmekin perjantaina mennä luonnonpuistoon (en oo varma onko oikea suomennos). Ei kyllä haittaa, sillä Tigre on varmaan kevään lähestyessä päivä päivältä kauniimpi ja noin 8 km puistoretki oli just sopiva päiväohjelma ennen illan pubirundia. Siitä ja torstain vaihtariohjelmasta lisää sitten eri postauksessa.

Lauantaina täällä oli taas kova ukkonen, mutta perjantaina ja sunnuntaina saatiin nauttia ihanan lämpimästä ja aurinkoisesta säästä! 


Hyvä maamerkki mm. sisäänkäynnin löytämiseen.
Jepjep, tilaa riittää.
Retki alko parilla-ruokaa pihalla nauttien.
Reippaina.
Pyörillä saa ajaa  maksimissaan 10 km/h. Ois pitäny mitata paljon ton miehen kauko-ohjattava leluauto kulki.
Aukio.
Oltiin innoissan vedestä! 
Ja sivusta.. Toi vesi näyttää ihan mereltä, mut on oikeesti vasta tosi levee joki, joka johtaa mereen.
Ihanan rauhallinen paikka ja kivat näkymät! Teki hyvää kun muuten tulee oltua vaan sisäkaupungin hälinässä.
Kiviä.
Puu.
Retkikaverit.
Jänniä juttuja löyty. Tännekin pitää kyl tulla uudestaan kun kaikki on vehreimmillään!
Louise luonnon helmassa.
Juuso tasapainoilee.
Piitkiä Pampa-heiniä.
Ihmisiä oli arkipäivänä liikenteessä vähän. Tää mies puhu tossa puhelimessa. Käveltiin myös randomisti yhden alasti olevan miehen ohi (?).
Tanssimista ja venyttelyä.

Fiilistelyä:

Välillä puskien lomasta pilkotti vähemmän idylliset maisemat:


Välillä Puerto Madero, kaupungin fiinein alue:


---

Toinen sisäänkäynti.
Lähistöllä oleva rakennus. Joku muisteli, että se olisi teknillinen yliopisto. Ei olla kuitenkaan ihan varmoja, mutta jos on, niin on vähän erilainen kuin meidän :D.


Tuleva alkuviikko aherretaan koulua ja toivotaan kaupungin historian pisimmän metrolakon loppumista. Torstaina sit kauas kohti Mendozaa, jeiii!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Paras ystävä?

Aluksi olin hieman varautunut, kun näin koiria kävelevän yksikseen kaduilla tai ihmisiä isojen koiralaumojen kanssa. En ole suuremmin koiraihmisiä ja monissa muissa kaupungeissa olen havainnut vastaavan kuvion liittyvän kadulla asumiseen. Sittemmin tajusin, että nämä yksilöthän ovatkin hyvin siistiä sakkia. Buenos Airesilaiset tuntuvat määrästä sekä eläinten ja ihmisten välisestä käytöksestä päätellen rakastavan koiria. Välillä tuntuu, että kaikilla vastaantulijoilla on mukanaan koiraseuralainen, joka liikenteen keskellä luontevasti seuraa omistajaansa vapaana.

Tiesiväthän kaikki lukijat muuten, että kuvia klikkaamalla pääsee kätevään valikkoon, jossa niitä voi helposti selailla isompina (ei sillä etten uskoisi esim. meidän kodin tietotekniseen tasoon;). Tällä kertaa kuvatekstit kertovat, missä päin olen pongaillut näitä otuksia.

La Boca.
La Boca.
La Boca.
Barrio chino.
Barrio chino.
Kotimalta Barrio chino:n jälkeen.
Puisto lähellä Lago de Regatas:ta
Lastenpäivätapahtuma Palermossa.
Microcentro.
Santa Fe.
Reserva Ecológica Costanera Sur.
Reserva Ecológica Costanera Sur.
Reserva Ecológica Costanera Sur.
Palermossa sillä välin, kun (hyvätuloinen) omistaja on töissä.
Palermo.
Kotikatu.
Kisu Puerto Maderossa.

Koiriin liittyy myös tarpeita, joka vuoksi katukuvassa näkyy keskivertoa enemmän mm. eläin- ja tarvikekauppoja, koirapesuloita sekä dogsittereitä. Niin, ja sitä itseään. Itse en ole tiettävästi kuin kerran asettanut askeleitani väärin, vaikka välillä kadut ovatkin melkoistakin miinakenttää. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta en ole nähnyt omistajien keräävän mussukoidensa jätöksiä, tai edes ohjaavan niitä tekemään tarpeitaan puskan juureen. Onneksi joillain alueilla joku muu taitaa tehdä työn heidän puolestaan ja tilanne ei ole niin paha. Kissoja olen nähnyt vain muutaman kerran, mutta kiva ehkä lopettaa vähän mukavampaan kuvaan ;).

torstai 9. elokuuta 2012

Päiväkävely

Päätimme kehnon sään vuoksi pysyä vielä tänäkin viikonloppuna kaupungissa tutustuen sen alueisiin, jossa emme olleet vielä käyneet. Sunnuntaina nappasimme bussin kohti Chinatownia, joka paljastui  käytännössä hyvinkin pieneksi kadunpätkäksi. Söimme ja teimme joitain ostoksia, jonka jälkeen kävelimme suhteellisen pitkän matkan läpi puistojen takaisin kohti Palermoa. Illalla kävimme katsomassa uuden Batmanin leffateatterissa. Kuvat kertokoon lisää. Tulis jo se kesä!

Parilla rakkaalla ystävälläni on tapana aina kysyä ”Mitä söitte?”, siksi blogissani on paljon kuvia hyvinkin tavallisista safkoista. Ei oo siis tarkoitus pitää mitään ruokapäiväkirjaa, mutta siinä oon ystävieni kanssa samaa mieltä, että kuvaahan ruoat aika hyvin tilanteen tasoa (ehkä :D)…

Vaikka busseissa onkin mahtava sisustus, niin vois se metrolakko jo vihdoin loppua!
Chinatownin juna-asema.
Chinatown-portti ja kevätkääryle.
Perinteisiä kiinalaisia ruokia, eiku...
...ei ihan, mut Choripán on kyl yksinkertaisen hyvää!
Lisää lihaa... Chorizo de China lähtis kympillä (:D).
Matkalta kohti toisia alueita.
Liikenteessä kolmen ranskalaisen ja kahden ruotsalaisen kanssa.
Spray.
Lampi.
Lampihirviöt pelkäs kameraa.
Tauko.
Mate-tauko.
Aika karua vielä.
Puiston läpi.
Lintu.
Tien yli toiseen puistoon.
Ota kuva kaikesta mahdollisesta ja koita keksiä kuvateksti.
Paaaljon rullaluistelijoita.
Kojuja ja hanhia (?).
Vuokraveneitä kasvitieteellisen puutarhan lammessa.
Puutarhassa toivottavasti on vähän vehreämpää muina vuodenaikoina :D.
Suht pieni esimerkki tommosesta jättiläispuusta.
Pää ja suihkulähteitä. Väärinkäsityksen johdosta toinen ruotsalainen kämppikseni muuten esitteli kielikurssilla pää-sanan uutena oppimanaan espanjankielisenä sanana, kun oli käsittänyt vähän väärin mistä kielestä oli kyse tällä kertaa :D
Seuraavaksi lastenpäivän tapahtumaan, jossa oli:
paljon ihmisiä
eri aktiviteettejä
liikkuva orkesteri
erilaisia kojuja
tuoreita hedelmiä kovalla karamellikuorrutteella, namm.
Iso lapsi ei aluksi edes tajunnut, mistä tapahtumasta oli kyse... Olin vaan innoissani musiikista, väreistä ja herkuista :D.
Tonne kun olis kehdannut heittäytyä mukaan!
Kanssaleikkijät ois vaan ollu vähän pienempiä.
Meidän kämppä on nimetty Viikinkien kodiksi, joten piti poseerata hiiianon veneen kanssa!
Ens kerralla vuokraan itekki rullikset!
Skeittareita ja käsilläseisojia.
Sama meno jatkui puistojen ulkopuolellakin.
Illalla leffassa.


Päivä ei ollut kovin erikoinen, mutta silti kiva!

En pääse luennon takia ainakaan kokonaan osallistumaan huomiseen ”ruokaa kotimaastani” –iltaan, mutta viikonloppuna on paljon muutakin vaihtariohjelmaa. Perjantaina päivällä meinasimme mennä Tigreen (joenvarsipaikka, josta aiemmin mainitsin) ja illalla pubirundille, launtaina taas on kaikille kaupungin vaihtareille järjestetyt bileet. Lisäksi pitää varmaan opiskella, sillä kurssit ovat jo hyvää vauhtia käynnissä. Viikon päästä torstaina ois tarkoitus lähteä neljäksi päiväksi Mendozaan. Bussimatka sinne kestää noin 14 tuntia ja meinataan mennä Andeille laskettelemaan!

Mulla on jo usempia uusia postauksia vireillä, joten kunhan vaan keksin aikaa viimeistellä ne, niin nyt pitäis vähän tiheämpään tahtiin tulla päivitystä :).