Perjantaina iltapäivällä lentokoneemme Buenos Airesista laskeutui El Calafaten kentälle. Loppupäivän vain suunnittelimme tulevia reissuja ja nautimme vuorien ja järvien väliin asettuneen pienen (turisteja täynnä olevan) kaupungin rauhasta.
Seuraavan päivän vietimme 80 kilometrin päässä olevassa luonnonpuistossa, jonka suurin nähtävyys on jätikkö Graciar Perito Moreno. On kyllä jännä ajatella kuinka monta ällistyttävää juttua vedestä oikein muotoutuu, varsinkin kun vasta vähän aikaan sitten kävin katsomassa Iguazun putouksia maan toisessa kulmassa.
Luonnonpuiston sisäänpääsy maksoi Janille 100 Argentiinan peso, mä pääsin paikallisen opiskelutodistuksen/viisumin avulla vain 15 pesolla. Lisäksi osallistuimme 90 pesoa maksavalle tunnin venematkalle, joka vei lähes jäätikön reunan viereen. Aluksi venematka tuntui tosi hyvältä ostokselta, mutta myöhemmin puistossa kävellessämme tajusimme, että vastarannalta saa myös hyvät näkymät aika läheltä jäätikköä. Jäätikön päälle pääsee kävelemäänkin, jos osallistuu (mielestäni överihinnoteltuun) trekkausretkeen, mutta tämän jätimme aika/rahasyistä tekemättä.
Puistossa oli iltapäivällä yllättävänkin rauhallista ja oli siistiä kuunnella sekä katsella kun jättimäinen jäätikkö liikahteli ja tiputteli palasiaan veteen. Taas kerran WAU.
Illalla suunnittelimme reissua taas kuumeisesti, sillä tajusimme, että jos haluamme viettää joulun Lake Districtin Villa La Angosturassa, niin meidän täytyy heikohkojen yhteyksien takia jättää joku kohde väliin. Tällä erää suunnitelmana on skipata Peninsula Valdesin eläimet, joita voimme suurimpia valaita lukuun ottamatta mennä katsomaan vielä maaliskuunkin aikana, sillä paikka sijaitsee "vain" parinkymmenen tunnin bussimatkan päästä Buenos Airesista. Nyt googlettelen millaisia valaita Chilen rannikolta löytyy ja jos oikein jää kaivelemaan, niin kerkeän vielä kesäkuussakin tehdä visiitin Peninsula Valdesiin, koska silloin isojen valaiden on tarkoitus uiskennella taas hengailemaan lähemmäksi rantaa. Tässä muuten linkki paikan sivujen eläinkalenteriin.
Nyt olemme bussissa matkalla Chilen puolelle Puerto Natalekseen, josta teemme parin päivän ajan retkiä Torres del Painen kansallispuistoon. Mahtavaa luontoa pitäisi sielläkin olla vaikka kuinka, mutta tällä hetkellä odotan vain, että pääsisin suihkuun! Koko reissun aikana El Calafatessa ei ollut jonkun pumppuvian takia juoksevaa vettä, eli reissu alkoi siis kunnon erämeiningillä...
Ps. Koska hostellien netit ei tosiaan välttämättä ole sitä tehokkainta luokkaa, joutuu tekstejä väillä julkaisemaan viiveellä, toivottavasti ei mene sekavaksi :). Yllä olevan tekstin kirjoitin 16.12.
Tätä lisähuomiota kirjoittaessa on enää yksi yö jouluun ja suunnitelmat ovatkin vaihtuneet sen verran, että joulun pyhät vietämme Lake Districtin suurimmassa kaupungissa Barilochessa, koska löysimme sieltä lyhyellä varoitusajalla mielestämme alueen meille sopivimman joulumajoituksen. Otamme kolmen yön ajan lomaa lomasta hengailemalla keittiöllisessä hotellihuoneessa ja sen rauhallisessa ympäristössä (spa-osastolla pitäisi olla mm. sauna!).



