Sainpas vihdoin blogin pystyyn. Paraikaa vietän toista iltaa Buenos
Airesissa ja hieman väsyttäisi, onhan kello Suomen aikaan jo neljä yöllä. Parasta
aloittaa kirjoittaminen silti nyt kun tapahtumat ovat tuoreessa muistissa.
Myöhemmin voin kertoa tarkemmin alkujärjestelyistä sekä miksi valitsin juuri
Argentiinan ja Buenos Airesin, mutta aloitetaan tämä tarina tunnelmista
Suomessa juuri ennen reissun alkua.
Kesäkuu meni hujauksella töiden, koulun ja vaihtojärkkäilyjen
merkeissä. Juhannuksen sekä siskoni ja hänen miehensä häiden ansiosta kerkesin
kuitenkin moikkaamaan monia sukulaisia ja kavereita ennen lähtöä. Viikon 26 alun pakkailin tavaroita ja
järjestelin asioita vanhempieni kodista Heinolasta käsin, siellä koitin nauttia
varastoon myös suomalaisia ykkösjuttuja kuten saunaa, äidin tekemää ruokaa ja
turkinpippureita. Tiistaina vietimme iltaa veljeni ja hänen vaimonsa luona,
josta jatkoimme poikaystäväni Janin kanssa matkaa hänen luokseen Helsinkiin.
Oli kiva hoitaa elämä matkalaukkuihin jo ennen h-hetkeä, niin kerkesi vikan
päivän vaan nauttimaan aurinkoisesta Suomesta ja hyvästä seurasta.
Lentoni lähti Suomesta keskiviikkona puoli seitsemän aikaan
illalla. Jani saattoi mut kentälle mikä tiesi aika paljon vollotusta, vaikka
odotinkin reissua paljon. Vollotus loppui kun pääsin jutskailemaan ystäväni
Lauran kanssa portin edessä, hänellä sattui tuolloin olemaan työvuoro kentällä.
Viimeiseksi toivotukseksi sain kuulla, että minun pitää pysyä naisena, vaikka sukupuolenvaihtoleikkaukset
ovatkin yleisiä siellä päin maailmaa :D
Lauran kanssa erittäin edustavina...
Lentokoneessa ”vaivihkainen” vollotus jatkui taas, onnea vaan
kanssamatkustajille. Minkäs teet jos padot aukee vähän herkästi… Frankfurtiin
lentämisen aikana sain kuitenkin kerättyä itteni ja matkafiiliksen kasaan. Jatkolentoa odottaessa näppalin kuvia
välipalastani, jolloin viereisessä pöydässä istuva nainen tarjoutui ottamaan
musta kuvaa ja kysyi minne olen menossa. Suunta paljastui meillä samaksi ja
tämä Buenos Airesilainen nainen osoittautui hyvin mukavaksi. Vaikka hän ei
puhunut paljoa englantia ja mä en saanut ajatuksia kasattua sisältöpitoisen
espanjan tuottamiseksi, tarjosi hän kyytiä Buenos Airesin lentokentältä
keskustaan, antoi yhteystietonsa ja kertoi nuorista lapsistaan, jotka voisivat
myös auttaa minua. Sain aika hyvän ensivaikutelman paikallisista ihmisistä siis!
Uuden rinkan kanssa pönötetään Frankfurtissa.
Pitkä lento Saksasta Argentiinan kesti n. 13 tuntia, mutta se tuntui
menevän suht nopeasti mm. hyvien unenlahjojen ansioista. Lisäksi katselin
maisemia sekä espanjaksi dupattuja ohjelmia ja nautin lentskaritarjoiluista.
Aamupalaa ja Amas de Casa Desperadas.
Oli aika siistiä katsella kun São Paulonlaitamien
valot loistivat kilpaa tähtien kanssa, mutta Buenos Aires ilmasta käsin oli
niin magee, että mun piti salaa äkkiä napata siitä kuva laskeutumisen aikana.
Nää kuvat muuten ei oo mitään huippuluokkaa, en oo jaksanu panostaa paljoa tän uuden pokkarin kanssa pelailuun.
Eka näkymä Buenos Airesista.
Kentällä muo oli vastassa isäni tuttu Eduardo ja hänen
vaimonsa Miriam, heiltä sain kyydin aamuruuhkassa keskustaan.
Aluksi veimme tavarani hostellille, jonka jälkeen suuntasimme Eduardon
työpaikalle Stora Enson paikalliselle konttorille. Eduardon tehdessä töitä
lounastimme, kahvittelimme ja kiertelimme Puerto Maderon alueella Miriamin
kanssa. Miriam puhuu heikosti englantia ja minä heikosti espanjaa, joten
välillä ei ihan yhteistä lankaa löytynyt, mutta yllättävän hyvin sujui silti.
Välillä naurettiin sille kun ei ymmärretty toisiamme, välillä taas sille kun
ymmärrettiin toistemme läppiä :D Eduardon olen nähnyt kerran aikaisemmin
pikaiseen Suomessa, muuten en heitä entuudestaan tunne. He ovat todella mukavia
ja avuliaita ihmisiä; antoivat mm. paikallisen sim-korttinsa lainaan ja
kutsuivat viikonloppuna luokseen kylään!
Aika kotoisat fiilikset tuli. Samanlaisissa maisemissa vietin viimeisen kuukauden Suomessa.
Näkymä Stora Enson konttorilta Puerto Maderoon.
Perinteistä Havannan herkkua kuulemma.
Iltapäivällä
menin yksikseen käymään tulevassa yliopistossani Instituto Tecnológico Buenos Airesissa, ITBA:ssa. Se vaikutti suht
pieneltä, mutta mielenkiintoiselta paikalta.
Yliopistoni ITBA.
Löysin aiemmin ITBA:ssa ollen suomalaisen vaihtarin kuvan seinältä . Terkkui Juhalle :)!
Kaiketi ITBA:n pääaula, muuten sisällä oli rupusempaa.
Väsymyksen ja
sateen ilmaannuttua menin hostellille nukkumaan päikkärit. Illalla käväisin
vain läheisessä pitseriassa iltapalalla. Tilasin listalta jotain tuntematonta
randomilla, laskusta ja ulkomuodosta päätelleen sain sen con mozzarella. Oli
niin tuhtia settiä, että pyysin loput mukaan ja vein hostellin jääkaappiin.
Oishan se pitänyt arvata, että joku rotta oli käynyt sitä hipelöimässä yön
aikana. Osa näistä hostellin tyypeistä on muutenki vähän ärsyttävän
yliaktiivisia, nyt ne laulaa tos mun huoneen edessä ja koputtelee oveen (esitän
etten kuule, ei vaikuta semmoselta menolta mihin haluisin nyt joinia).
Muuten Hostel Suites Obelisco on toimiva ja hyvällä paikalla!
Tänään perjantaina selvittelin käytännönasioita, käppäilin keskustassa ja lounastin 2,5 tuntia isäni toisen ystävän Alberton kanssa. Myös Alberto on erittäin mukava sekä avulias ja juttua riitti. Hän lupasi auttaa minua mm. asuntoasioiden kanssa ja olemme Janin kanssa molemmat kutsuttuja heidän perheensä luokse jouluna. Aww mitä tyyppejä :) Olin ihan varautunut palloilemaan täällä yksikseni uunona, mutta kiva, että täältä löytyi tämmöisiäkin kontakteja!
Lounaalla sain ekaa kertaa kunnon Argentiinalaista pihviä ja punaviiniä sekä jänniä palloperunoita. Perunat ovat vähän kuin sisältä onttoja ranskalaisia, jotka on valmistettu ravintolan salaisen ohjeen mukaan. Jotenkin niiden teko kai liittyy kuuman rasvan ja kylmän veden kanssa pelailuun... En kehdannut kaivaa kameraa esille kesken lounaan, mutta eiköhän noita pihvikuvia vielä saada monta tässä vuoden aikana. Ruokahistoriaa on tehty myös henkilökohtaisella saralla, olen täällä ollessani juonut jo kaksi kuppia espressoa! Aiemmin en lähestulkoon koskaan ole juonut kahvia, saatika sitten tykännyt siitä :o
Ravintola, jossa lounastin Alberton kanssa.
Huh jopas tuli juttua, vaikka karsin aika paljon poiskin! Pitää koittaa kirjottaa useasti ni ei mee ihan sekavaks höpötykseks.. Maanantaina alkaa muuten se kuukauden pituinen kielikurssi!
Kiva nähdä sinua näin pian. Tarrat on jo liimattu, jutellaan pian.
VastaaPoistat. Siiri
Mukava kuulla! Kerro Siiri äidille ja isälle terveisiä myös ;)
VastaaPoistat.karo