torstai 6. syyskuuta 2012

Askeleen lähempänä argentiinalaistumista

Tähän asti oon porhaltanut 90 päivän turistiviisumilla, mutta nyt on pitkäaikaisviisumin saaminen viittä vaille valmista. Eilen sain tommosen väliaikaisluvan ja parin viikon päästä pitäis saada lopullista paperia kouraan todistukseksi siitä, että saan asutella täällä putkeen kokonaisen vuoden.

Kannatti huolehtia kaikki miljoonat paperit priimakuntoon jo ennakkoon, sillä nyt prosessi oli kivuttomampi, kuin kuvittelin sen olevan. Jotkut kaverit joutuivat ravaamaan ympäri kaupunkia tuntitolkulla, koska jonotusten jälkeen viimeiselle tiskille päästyään virkailija huomautti esimerkiksi yhdestä paperista puuttuvan nimen ö-pisteet.

Yliopisto auttoi viisumin hankinnassa myös kivasti, tosin hehän meidät sen vaativatkin ottamaan (vaihtoehtoisesti voisin 3kk välein poistua maasta hetkeksi, saaden aina uuden turistiviisumin). Kv-neitomme oli vissiin käyttänyt neuvottelutaitojaan hyvin, ja paikan päällä vielä sinetöi sopimuksen sujauttamalla virkailijoille leivoksia, sillä saatiin ohittaa ihan julmeton jono :D. Positiivista oli myös, että maksoin puolet ennakkoon kuultua summaa vähemmän!

Aion hankkia myös paikallisen henkilökortin, noiden dokumenttien avulla saan maksaa halvempaa hintaa joistain jutuista, koska perinteisestihän turisteilta velotetaan enemmän (”koska voi”)…

Virallista.

Hyvää viikonloppua! Mullahan se kestää täällä aina neljä päivää ;). Tällä kertaa pohjoiseen kohti vesiputouksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti