Tähän mennessä varmasti kätevin tapa ylittää raja löytyi Chilen ja Bolivian väliltä, jossa se oli mahdollista toteuttaa perinteisen rajan yli menevän turistibussin sijasta nelivetojeepillä ja vielä kolmessa päivässä. Edessä ei enempää kuin 500-600 kilometriä ajettavaa, mutta sitäkin enemmän aavikkoa, suolajärviä, vuoristoa ja möykkyistä soratietä, mitkä takasivat varsin mielenkiintoisen tavan siirtyä Bolivian puolelle.
Matka alkoi San Pedro de Atacaman aavikkokaupungosta pohjois-Chilestä, josta otimme jeepin alle ja ajoimme heti ensimmäisen aamupäivän aikana Bolivian rajalle. Matkalla San Pedrosta Bolivian rajalle saimme heti harjoitella korkeaan ilmastoon totuttelemista, sillä nousimme alle 3000 metristä 4100 metriin, tässä korkeudessa myös yövyimme ensimmäisen yön. Tiesimme, että nopea nousu korkeaan ilmanalaan saattaa aiheuttaa pieniä vaikeuksia, mutta ensimmäinen yö oli hieman haastavampi, mitä olimme odottaneet. Ainakin Karon kohdalla ohut ilmasto aiheutti päänsärkyä ja pientä pahoinvointia, itselläni ehkä kävi hyvä säkä, ettei mitään suurempaa vaivaa ilmennyt, eikä toisen aamun jälkeen Karollakaan tuntunut olevan onneksi ongelmia korkeuden kanssa.
Ekan ja tokan päivän reitti piti sisällään lähinnä aavikkoa, aavikkojärviä, muutamia lumihuippuisia vuoria, laamoja, flamingoja, lisää aavikkoa ja paljon sellaista erämaata, jossa ei Suomalainen mammanpoika montaa päivää selviäisi. Meillä onneksi kaiken tuki ja turva koko matkan aikana oli loistava (vaikka vanha) toyota Landcruiser 4*4 jeeppimme ja loistava oppaamme, joka painoi autolla vaikka minkälaisten kivien ja monttujen läpi.
Vasta kolmantena päivänä maisema muuttui selvästi, kun aloimme lähestymään määränpäätämme, Uyunin kaupunkia Boliviassa. Sielläpäin sijaitsi Salar de Uyuni eli suomeksi Uyunin suola-aavikko, joka on myös maailman suurin lajissaan. Reissun toinen yö vietettiinkin kotoisasti kokonaan suolasta tehdyssä hotellissa (myös sängyt ja ruokapöydät olivat tätä mahtavaa ainetta), josta aamuauringon sarastaessa siirryimme suola-aavikon puolelle, jossa ajelimme kokonaan viimeisen päivän. Tätä silmänkantamattomiin riittänyttä täysin valkoista aluetta on hyvin vaikea kuvailla, mutta jotenkin hyvin maaginen paikka oli kyseessä. Joka ilmansuuntaan näkyi vain valkoista täysin tasaista aavikkoa ja siellä täällä muutamia jeeppejä.
Kokonaisuudessaan jeeppisafari oli varmasti mieleenpainuvin yksittäinen retki, mitä tähän mennessä oli tehty. Kustannusten puolesta noin 130 euroa kolmesta pitkästä päivästä paskalla täysihoidolla oli kohtuullinen korvaus, vaikkakin Bolivian hintatasoon nähden ehkä hieman kallis. Ja kyllähän tällaisen reissun aikana välillä miettii, mistä kaikesta sitä on valmis maksamaan. Korkean ilmanalan kanssa taistelun lisäksi aamuviiden herätykset ja yli kymmentuntiset päivät ahtaassa jeeppissä saavat välillä funtsimaan, että taitaa olla helpompiakin tapoja päästä eroon rahoista. Mutta kaiken kivan eteen tulee välillä vähän kärsiä ja nyt se todella oli sen arvoista, joten penniäkään ei olisi tästä reissusta vaihtanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti