sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Viikon fiiliksiä


Hansu ja Anna lähtivät eilen (2.3. tätä tekstiä on siis kirjoteltu vähän pitkin viikkoa) kohti kotisuomea ja Petra katsomaan Iguazun putouksia pohjoiseen. Nyt on kämpässä kummallisenkin rauhallista ja tilavaa (tunnelmaan varmaan myös vaikuttaa se, että Jani ja Emma taitavat vielä nukkua eilisillan tuottamaa väsymystä pois…). Netinkorjaajat kävivät aamulla, wuhuuu! He laittoivat vain jonkun pienen kaapelin paremmin kiinni rappukäytävässä ja vola. Sinänsä hyvä, mutta tätä urotyötä kuitenkin odoteltiin sen puolitoista viikkoa :D. Samalla alkoi toimia myös kaapelitelkkari, vaikka yrityksestä kerittiin jo sanoa, ettei meidän kämppään edes ole sellaista tilattu. 

Vähän myöhemmin asunnon välittäjä ja omistaja tupsahtivat yllättäen ovemme taakse tarkistamaan toimiiko netti jo ja ketäs täällä oikein asuu. Alakerran turvamies oli kai vasikoinut, että täällä pyörii enemmän ihmisiä kuin pitäisi. Omistajahan tosiaan päätti sen kaiken muun kämppäsäädön aikoihin myös lisätä sopimukseen lauseen, jonka mukaan kämpässä saa asua vain kolme henkeä, muuten pitää maksaa lisää. Satunnaiset vieraat pitäisivät kuitenkin olla ok, mutta olin silti onnellinen, että olimme juuri saaneet siivottua tyttöjen patjat lattialta pois ja sain sanani muotoiltua sopivasti (”siskollani oli kyllä hotellihuone, mutta vietimme täällä vain paljon aikaa”). Sinänsä kiva, että tämä on turvallinen ja rauhallinen talo, mutta jotenkin kiristää, kun vartijat kameralla seuraa liikkeitä ja talon muut asukkaat puhuvat selän takana ”niistä nuorista ulkomaalaisista”.

Yliopistomme orientaatiopäivät sujuivat näin konkarinakin kivasti. Ymmärsin paljon enemmän tutusta ohjelmasta kuin puoli vuotta sitten ja pääsin jopa egoilemaan kokemuksillani. On niin sympaattista jutella heikoimmin espanjaa puhuvien kanssa, kun tulee mieleen omat ekat kuukaudet :). Yhteensä meitä vaihtareita on muuten nyt vain joku kolmisenkymmentä, reilusti vähemmän siis kuin viimeksi. Toisaalta hyvä, koska pienelle porukalle on helpompi järjestää yhteistä tekemistä. 

Nyt kurssien alkaessa olen myös törmännyt moneen paikalliseen kaveriin. On kiva kun yliopiston käytävillä on vastassa tuttuja naamoja ja lämpimiä poskipusuja. Buenos Airesiin takaisin muutto on muutenkin tuntunut jollain tapaa kotiin paluulta :). Tulevat kuukaudet menevät varmaan tosi nopeasti ja jään luultavasti kotiin palatessa kaipaamaan tätä vaihtoaikaa. Toisaalta ikävä rakkaita kohtaan kasvaa ja tuntuu oudolta, etten ole aktiivisena osana suuria muutoksia. Tän vaihdon aikana pelkästään meidän perhepiirissä esim. porukat ovat muuttaneet mökille viettämään eläkepäiviä, sisko miehineen taas meidän vanhaan taloon ja rempannut sen täysin, mummi nukkui pois, veljelle ja serkulle taas syntyivät esikoiset. Jälkimmäisestä babystä mulla ei muuten ollut harmaintakaan hajua, sopivasti olen ollut sen melkein yhdeksän kuukautta pois ja jotenkin mut oli unohdettu pitää ajan tasalla. Luinkin sitten tämän ilouutisen vähän puun takaa Facebookista :D<3.

Tämmöistä tällä kertaa. Luultavasti postailen nyt vähän ristiin rastiin ajankohtaisia kuulumisia ja sitten noita kesälomareissujuttuja. Hyvää alkavaa viikkoa Suomeen!

2 kommenttia:

  1. Tuo "tänne ei ole kaapelitelevisiota edes tilattu" on aika tyypillinen latinokulttuurin selitys. Kunhan keksitään jotain millä peitetään oma osaamattomuus tai oma syy (molemmista menee kasvot ja se ei käy). Huomenna voi samasta asiasta olla taas ihan loogiselta kuulostava eri selitys, mutta se ei haittaa... hyvää oppia erilaiseen kulttuuriin ja niitähän maailamssa riittää

    VastaaPoista