Arjen ärsytyksiä ja iloja

(taas hiljaisuuden jälkeen tuplapostaukset)

Eka huonot ja sitten hyvät uutiset. Aloitetaan siis sellaisella eniten vituttaa kaikki –meiningillä.

Miksen vieläkään ole oppinut a) ettei kauppaan pidä mennä ruuhka-aikaan ja nälkäisenä, b) mitkä kotikadun laatoista liikkuu, c) espanjaa perfectosti.

Argentiinalaisten monetkaan systeemit eivät ole mistään tehokkaimmasta päästä, esimerkkinä ruokakaupat. Ihan perusilta ja jonot ovat kuin juhannusaattona. Kassat vaan ovat pirun hitaita ja niillä ei ole lähes koskaan vaihtorahaa tai esim. oikeuksia avata kassakonetta… 

Viime vuoden vaihtareita vakkarikaupassa.

Täällä tiet ovat usein vähän ”más o menos” -kunnossa. Ihan vihoviimeistä kävellä sateen jälkeen tota meidän katua, koska laattojen välistä purskahtaa kuravettä ympäriinsä. Koetat vakuutella itselles, että ei siihen oo ainakaan paljoa sekoittunut mitään koirien ulosteita (tehdään myös pokkana samaisille laatoille)…

Se niistä puhtaista vaatteista ja kengistä...

Miksi Heinolan lukiossa ei tarjottu espanjaa? No siksi varmaan, että mun kohtalo oli eka lukea kuutta eri kieltä niin ja näin, ja sitten yliopistossa tajuta, että ”jaa toi espanjahan on aika iso kieli ja noi maat missä sitä puhutaan on aika siistejä”. Kyllä tää nyt jo menee ihan hyvin, mutta aina kun oppii lisää niin omat tavoitteet nousee. Kaikista eniten ärsyttää se kun opiskeluun menee lähes poikkeuksetta enemmän aikaa kuin mitä oli arvioinut. Vieraalla kielellä noitten akateemisten tekstien sisällöt ei ihan heti uppoa päähän. Tylsintä on se kun käännät jotain kauhealla vaivalla ja sitten tajuat, että kyseinen kappale olikin ihan shaibaa/ ei sisälly koealueeseen jne…

Sitten iloisempiin asioihin…

Perheillallinen (med nykyinen kämppis Emma ja reissARI).

Joskus aiemmin kerroin täällä, että veljeni perheineen tuli myös Buenos Airesiin. En ole tainnut muistaa mainita, että he eivät tulleet ihan peruslomalle, vaan viettämään kuukaudeksi vanhempainvapaataan. Aika siistiä! Vielä olisi vikat päivät jäljellä ja huomenna meillä on suunnitelmissa mennä erään paikallisen tuttavaperheen kotiin illallistamaan kunnon argentiinalaista pihviä.

On ollut siistiä viettää aikaa yhdessä, siitä kun taitaa olla jo yli kymmenen vuotta kun olemme veljen kanssa asuneet samalla paikkakunnalla. Perheen melkein seitsemänkuisen supersöpön pojan kanssa on ollut myös tosi hauska leikkiä. Oon opettanut sille jo kaikenlaista (muutamaa kieltä ja tanssia, naamanvääntelyitä jne.), mutta tähän mennessä Otto on oppinut vasta ryömimään ;). Toi mun toissapostauksen ”vikan ajan alku” oli siis vähän hämäävä, koska suomivieraita on vielä, mutta he eivät sentäs nuku tossa meidän olkkarin lattialla :D.

Nyt koetan viimeistään torstaihin asti olla täällä hiljaa, jotta sais opiskeltua. Josko viikonlopun vapaallevaihtamisen ohessa kerkeäisi julkaisemaan vaikka jotain noista jonossa olevista reissupostauksista, niin saatais tää blogi taas vähän aurinkoisemmalle vireelle :). 

Mitä mä täällä oikein teen? –Kurssit vol 2.

Ens viikko on täynnä välikokeita ja esityksiä, joten sen kunnaiksi tässä lista mun lukukaudelle valitsemista kursseista. Pääsette oikein fiilikseen… Suoritan vaihtovuoden aikana siis International Minor in Industrial Management –sivuaineen, johon saa valita sopivan paketin teollisuustalouden/liiketaloustieteiden kursseja mielen mukaan. 1 paikallinen crédito on 1,5 opintopistettä Suomessa.

Villiä vaihtoaikaa.

Viikoittain noin. kolme tuntia opetusta koko lukukauden ajan (3 créditos)

Marketing:

Markkinoinnin peruskurssi, jossa käydään läpi Korler&Kellerin perusopus. Lisäksi tehdään ryhmissä Oral-B:n paikalliseen markkinointiin liittyvä harkkatyö, jonka parhaiten tehneet saa firman tuotepalkintoja ja jos oikein hyvää jälkeä tulee niin iPadin ja hommia puljulta! Yks yliopiston suurimmista kursseista, jopa ison luokkahuoneen verran porukkaa tunneilla :).

Economia para Ingenieros:

Ekonomian peruskurssi insinööreille. Ihan jeba. Pari välikoetta ja tentti. Aiheet on aika perussettiä, lisää mielenkiintoista aspektia tuo tää paikallinen sekava taloustilanne, josta välillä tunnilla jutellaan.

Formacion para Emprendedores:

Yrittäjyyden peruskurssi. Innostavat proffat ja kiva aihe. Harkkatyössä kehitetään omaa yritysideaa. Me pähkäillään sellaisen yhteydenpitoaplikaation kanssa. Ryhmän pojat alkoivat selittää mulle ideaa näin: ”Tiiätkö ku metrossa on joku tyttö, tai siis sun tapauksessa poika, ja katotte toisianne, mut kumpikaan ei sano mitään… Ois hyvä ku ois semmoi aplikaatio, jonka kautta vois sit alkaa jutteleen”… Mun ehdotuksia olivat mm. viinitönkät ja koirankakkapussit Argentiinaan, kännykän/tietokoneen latauspisteet kirjastoihin ym. ja FernetCola-valmissekoite :D.

Español Lengua Segunda C1:

Espanja. Nyt aletaan kuulkaa puhua jo korkeasta tasosta ;). Kaikki kielioppi on jo opeteltu, joten tällä kurssilla keskitytään vain parantamaan yleistä kielenkäyttöä.

Maalis- ja huhtikuun aikana käydyt minikurssit (12 h opetusta, 1 crédito)

Creatividad:

Luovuus. Kävimme jotain luovuuden työkaluja läpi, mutta lähinnä vain askartelimme ja jutustelimme. Keksimme mm. millaiset bileet metrossa vois järjestää. Pidimme Hillan kanssa meidän ”lopputyöesityksen” suomeksi, koska opettaja halusi :D.

Lopputyömuumi :D.

Introduccion a la Complejidad de los Negocios:

Johdatus liiketoiminnan monimutkaisuuteen. Tälle kurssille ilmoittautuessa mulla ei ollut kummempaa hajua sisällöstä. Kävimme joka tunnin aluksi läpi vähän teoriaa ja katsoimme mielenkiintoisia aihetta sivuavia youtube-videoita, mutta pääasiassa työskentelimme Anylogic-ohjelman parissa. Kokosimme tietokoneella ohjelman, jonka mukaan selviää miten erilaiset ihmiset päätyvät ostamaan tuotteen ja kuinka tulokseen pystytään vaikuttamaan.

Segmentacion de Clientes:

Asiakassegmentointi. Proffa tuli usein tosi paljon myöhässä tunnille, eikä esittänyt asiaa kovin innostavasti. Harkkatyö kuinkin selkeytti aihetta ja oli suht mielenkiintoinen. Segmentoimme Infostat-ohjelman avulla ihmisiä käyttäen lähteenä erilaisten maailmanlaajuisten tilastojen tietoja.

Reingeneria de Procesos:

Prosessien uudelleensuunnittelu. Semmoinen pappa-proffa selitti seitsemän vuotta vanhoilta kalvoiltaan, millaisia hommia on urallaan tehnyt. Lopuksi meidän piti kirjoittaa essee uudelleensuunnittelusta ja siitä, mitä olimme oppineet kurssin aikana. Taisin oppia suurimman osan nettiä selaamalla.

Proyecto y Diseño de una Planta Industrial:

Tehdashanke ja -suunnittelu. Olen kerinnyt käymään vasta yhdellä luennolla. Luultavasti samanlaista matskua tiedossa kun Reingenereriassa, koska vastuussa on sama proffa…

Integración de Procesos y Sistemas en SCM:

Prosessien ja systeemien integrointi toimitusketjun hallintajärjestelmään. Mielenkiintoinen kurssi, mutta vieraileva proffa taas vähän pireili… Aluksi kurssiin piti kuulua ryhmäesitys, mutta se muuttuikin viime metreillä tunnilla käytävään peliin, jonka pisteet osalta vaikuttavat arvosanaan. Kysymykset koskivat tietty vähän eri asioita, mitä proffa oli aiemmin lupaillut. Vielä pitäisi kaiketi tehdä joku pieni harkkatyö, ”laitan teille ens viikolla mailia aiheesta”…

--- 

Hyvää Wapunaikaa Suomeen, älkää te miettikö kursseja :) ! 

Vaihdon vikan vaiheen alku

Mies lähti ja rästikouluhommat tuli. Byää. Uusi kämppis, 19-vee jenkkivaihtaripoika muuten muutti pari päivää sitten meille. Vaihdettiin heti nuorempaan, hehee. Nyt on ollut tosi hyvät syyssäät, jotain 26 astettakin! Voisinpa tässä välikokeisiin lukemisen ohella kirjoitella vaikka vähän noista kursseista…

Mietiskelin tossa yks päivä millaisia erilaisia aikoja kuuluu mun vaihtovuoteen. Päädyin noin viiteen: alku, normalisoituminen, reissu, paluu & suomivieraat ja vikat kuukaudet itsekseen. Nyt siis alko vika :).

Puerto Madero.

Bolivia. Tammikuu 2013.

Löytyikin aikaa kirjoitella! Aluksi avautumista ja lopuksi asiaa ;).

---

Jeeppisafari päättyi Uyuniin, joka vaikutti toimivan pääasiassa vain porttikaupunkina suola-aavikoille, joten päätimmekin jatkaa matkaa lähes suoraan yöbussilla Bolivian hallinnolliseen pääkaupunkiin La Paziin. Tämä matka olikin sitten melko ikimuistoinen. Uyunissa illallistaessamme vetäisin mukavan mahataudin päälle. Olo kerkesi jo vähän helpottaa ennen bussin starttaamista, mutta se olikin vasta kaiken alkua... Vaihtoehdoista kallein ja paras bussimme ei taannut kovin leppoista matkaa, sillä suurin osa kymmenentuntisesta matkasta kului kuin möykkyistä mökkitietä pimeällä satanen laudassa ajaen. Tavaraa tippui hattuhyllyiltä ja ihmiset pomppivat tuoleillaan melkein puolen metrin korkeuteen. Siihen päälle koitat vielä pähkäillä kauanko oksennusta pystyy pidättämään, pystytkö pystyssä/laattaamatta matkan vessaan jne…

La Pazista, kuten muutkin kuvista.

Selvittiin, kun selvittiinkin päämäärään ja Jani kävi metsästämässä meille majapaikan. Tässä siistissä, yksinkertaisessa ja halvassa keskellä Zona Turisticoa sijaitsevassa hotellissa oli hyvä parannella oloaan, mutta muuten paikka tuntui perushostelleihin verrattuna tylsän hiljaiselta. Normaalisti koetan reissussa syödä paikallista ruokaa ja kokeilla kaikkea uutta (mitä nyt noi aasialaiset safkat on täälläkin heikkous, "vielä kerran pitää syödä sushia, kun ei sitä ehkä ens kylästä saa", eipä...). Boliviassa mahataudin jälkeen mieli oli kuitenkin vähän eri, enkä kertaakaan vielä ulkona käymättä halunnut laittaa Jania tuomaan mulle sikaa säkissä. Googlettelinkin sitten lähimmän Mäkkärin sijaintia Happy Mealin toivossa, jolloin selvisi, että Bolivia on ainoa Latinalaisen Amerikan maa, jossa puljua ei enää näy. Mäkki ei kaiketi onnistunut kymmenien vuosienkaan jälkeen iskostumaan paikallisten ruokailutottumuksiin, aiheesta englanniksi lisää esim. täällä. "Onneksi" muutaman nurkan takana sijaitseva Burger King kuitenkin pelasti turistin hädässä...

Valitettavasti olimme Boliviassa niin vähän (terveenä) aikaa, että emme kerinneet paikalliseen perinneruokaan syvällisesti perehtyä. Pintapuolisesti maan perusruoista mieleen jäivät esim. ällön näköiset kanaa ranskalaisilla -annokset. Myöhemmin Perussa tapaamani ravintola-alaa opiskeleva bolivialainen tyttö kuitenkin avarsi asiaa, eli koettakaahan muut metsästää sieltä jotain maittavia erikoisuuksia. Tämä tyttö muuten paljastui armottomaksi The Rasmus ja Lauri Ylönen faniksi. Hän oli ihan fiiliksissä siitä, että olen kotoisin tästä Laurin luvatusta maasta ja halusi ottaa kanssani kuvia ja mm. mittailla meidän pituuseroa (nähkääs toimin mallina, sillä hänen tuleva aviomiehensä Lauri on muo kuulemma niin ja niin monta senttiä pidempi :D). Kirjoitin hänen muistivihkoon rakkaudenosoituksia suomeksi, joita hän voi sitten lähettää tälle isänäkin häärivälle rokkitukalle. Awww.

Pelottavia kommandokenkienkiillottajia.

Asiaan. La Pazissa noitamarkkinoilla myydään kaikkea sälää laamasikiöistä alpakkavillapaitoihin. Boliviassa muuten melkein kaikki katukojuja pitävät ihmiset ovat käyräselkäisiä kokalehtiä jauhavia lettipäämammoja, jotka ovat sonnustautuneet perinnehattuihin, kerroshameisiin ja kantopusseihin. Kokalehtiä käytetään tuolla päin maailmaa paljon ja niillä on kuulemma terveysvaikutuksia ja ne auttavat korkeassa ilmastossa oleskeluun. Joidenkin mukaan niistä tulisi myös "jännä olo", vaikkakin tämä homma on kaukana kasvin kemiallisen käsittelyn kautta saatavasta huumemuodosta. Perinteisin tapa on jauhaa lehtiä kuivattuna takahampaiden välissä, ainetta voi myös nauttia esimerkiksi teen tai karkkien muodossa.  Mielestäni tee maistui ja tuntui perus yrttiteeltä ja jauhaminen oli lähinnä epämiellyttävää... 

Kuivattuja sikiöitä ja coca-juttuja.

Kiertelimme myös keskustassa ja Miraflores-alueella sekä kävimme hieman kauempana näköalapaikalla kukkulan päällä. Korkealla merenpinnasta oleva kaupunki on rakennettu hienosti ympäröivien mäkien rinteille. Näköalat olivat siistit, mutta rappusten kipuaminen on uuvuttavaa, eikä esim. joukkoliikennettä saada tässä Bolivian lippulaivassa toimimaan niin ongelmitta. Muutenkin huomasi selvästi, että kyse on paria naapuriaan selvästi köyhemmästä ja vähemmän kehittyneestä maasta. Boliviassa oli kuitenkin mielestäni paljon ennakko-odotuksia turvallisemman tuntuista liikkua ja asustella. Lisäksi maalla on todella hienoja asioita tarjota, jos vähän jaksaa kaivaa, esimerkiksi upeat vuoret ja viidakot sekä osa Etelä-Amerikan suurimmasta järvestä Lago Titicacasta. The death road - tämä maailman vaarallisimmaksi tituleerattu tie (jota autot eivät enää onneksi paljoa käytä) on nykyisin turistiryhmien suosittu pyöräilykohde, jonka varrella pääsee henkeäsalpaavien maisemien ympäröimänä myös ehkä salpaamaan sitä omaakin hengitystä. Meillä pari maata pohjoisemmasta lähtevät lennot painoivat aikataulussa ja jätimme nämä tekemättä.

¿Qué tal?

Kaks vierasta lähetetty takaisin Suomeen ja kolme vastaanotettu. Hyvin rullaa puolivuotiaan veljenpojankin kanssa, jonka siis viime viikolla näin ekaa kertaa! Janin kotiinlähtö lähenee, lento starttaa jo tulevana tiistaina :/. Jos en huomenna kerkeä kirjoittelemaan blogia, niin sitten jää varmasti ensi viikolle… Nyt tämän viikon vikoja koulujuttuja hoitamaan ja valmistautumaan laatuaikaviikonloppuun :).

9 de Julio ja Obeliski. Maailman levein tie tai jotain...