Löytyikin aikaa kirjoitella! Aluksi avautumista ja lopuksi asiaa ;).
---
Jeeppisafari päättyi Uyuniin, joka vaikutti toimivan pääasiassa vain
porttikaupunkina suola-aavikoille, joten päätimmekin jatkaa matkaa lähes
suoraan yöbussilla Bolivian hallinnolliseen pääkaupunkiin La Paziin. Tämä matka
olikin sitten melko ikimuistoinen. Uyunissa illallistaessamme vetäisin mukavan
mahataudin päälle. Olo kerkesi jo vähän helpottaa ennen bussin starttaamista,
mutta se olikin vasta kaiken alkua... Vaihtoehdoista kallein ja paras bussimme
ei taannut kovin leppoista matkaa, sillä suurin osa kymmenentuntisesta matkasta
kului kuin möykkyistä mökkitietä pimeällä satanen laudassa ajaen. Tavaraa
tippui hattuhyllyiltä ja ihmiset pomppivat tuoleillaan melkein puolen metrin
korkeuteen. Siihen päälle koitat vielä pähkäillä kauanko oksennusta pystyy
pidättämään, pystytkö pystyssä/laattaamatta matkan vessaan jne…
 |
| La Pazista, kuten muutkin kuvista. |
Selvittiin, kun selvittiinkin päämäärään ja Jani kävi metsästämässä meille
majapaikan. Tässä siistissä, yksinkertaisessa ja halvassa keskellä Zona
Turisticoa sijaitsevassa hotellissa oli hyvä parannella oloaan, mutta muuten
paikka tuntui perushostelleihin verrattuna tylsän hiljaiselta. Normaalisti koetan
reissussa syödä paikallista ruokaa ja kokeilla kaikkea uutta (mitä nyt noi
aasialaiset safkat on täälläkin heikkous, "vielä kerran pitää syödä
sushia, kun ei sitä ehkä ens kylästä saa", eipä...). Boliviassa mahataudin
jälkeen mieli oli kuitenkin vähän eri, enkä kertaakaan vielä ulkona käymättä
halunnut laittaa Jania tuomaan mulle sikaa säkissä. Googlettelinkin sitten
lähimmän Mäkkärin sijaintia Happy Mealin toivossa, jolloin selvisi, että
Bolivia on ainoa Latinalaisen Amerikan maa, jossa puljua ei enää näy. Mäkki ei
kaiketi onnistunut kymmenien vuosienkaan jälkeen iskostumaan paikallisten
ruokailutottumuksiin, aiheesta englanniksi lisää esim. täällä.
"Onneksi" muutaman nurkan takana sijaitseva Burger King kuitenkin
pelasti turistin hädässä...
Valitettavasti olimme Boliviassa niin vähän (terveenä) aikaa, että emme
kerinneet paikalliseen perinneruokaan syvällisesti perehtyä. Pintapuolisesti
maan perusruoista mieleen jäivät esim. ällön näköiset kanaa ranskalaisilla
-annokset. Myöhemmin Perussa tapaamani ravintola-alaa opiskeleva bolivialainen
tyttö kuitenkin avarsi asiaa, eli koettakaahan muut metsästää sieltä jotain maittavia
erikoisuuksia. Tämä tyttö muuten paljastui armottomaksi The Rasmus ja Lauri
Ylönen faniksi. Hän oli ihan fiiliksissä siitä, että olen kotoisin tästä Laurin
luvatusta maasta ja halusi ottaa kanssani kuvia ja mm. mittailla meidän
pituuseroa (nähkääs toimin mallina, sillä hänen tuleva aviomiehensä Lauri on
muo kuulemma niin ja niin monta senttiä pidempi :D). Kirjoitin hänen muistivihkoon
rakkaudenosoituksia suomeksi, joita hän voi sitten lähettää tälle isänäkin
häärivälle rokkitukalle. Awww.
 |
| Pelottavia kommandokenkienkiillottajia. |
Asiaan. La Pazissa noitamarkkinoilla myydään kaikkea sälää laamasikiöistä
alpakkavillapaitoihin. Boliviassa muuten melkein kaikki katukojuja pitävät
ihmiset ovat käyräselkäisiä kokalehtiä jauhavia lettipäämammoja, jotka ovat
sonnustautuneet perinnehattuihin, kerroshameisiin ja kantopusseihin. Kokalehtiä
käytetään tuolla päin maailmaa paljon ja niillä on kuulemma terveysvaikutuksia ja ne auttavat korkeassa ilmastossa oleskeluun. Joidenkin
mukaan niistä tulisi myös "jännä olo", vaikkakin tämä homma on
kaukana kasvin kemiallisen käsittelyn kautta saatavasta huumemuodosta.
Perinteisin tapa on jauhaa lehtiä kuivattuna takahampaiden välissä, ainetta voi
myös nauttia esimerkiksi teen tai karkkien muodossa. Mielestäni tee
maistui ja tuntui perus yrttiteeltä ja jauhaminen oli lähinnä
epämiellyttävää...
 |
| Kuivattuja sikiöitä ja coca-juttuja. |
Kiertelimme myös keskustassa ja Miraflores-alueella sekä kävimme hieman
kauempana näköalapaikalla kukkulan päällä. Korkealla merenpinnasta oleva
kaupunki on rakennettu hienosti ympäröivien mäkien rinteille. Näköalat olivat
siistit, mutta rappusten kipuaminen on uuvuttavaa, eikä esim. joukkoliikennettä
saada tässä Bolivian lippulaivassa toimimaan niin ongelmitta. Muutenkin huomasi
selvästi, että kyse on paria naapuriaan selvästi köyhemmästä ja vähemmän kehittyneestä maasta. Boliviassa oli kuitenkin mielestäni paljon
ennakko-odotuksia turvallisemman tuntuista liikkua ja asustella. Lisäksi maalla
on todella hienoja asioita tarjota, jos vähän jaksaa kaivaa, esimerkiksi upeat
vuoret ja viidakot sekä osa Etelä-Amerikan suurimmasta järvestä Lago
Titicacasta. The death road - tämä maailman vaarallisimmaksi tituleerattu tie (jota
autot eivät enää onneksi paljoa käytä) on nykyisin turistiryhmien suosittu
pyöräilykohde, jonka varrella pääsee henkeäsalpaavien maisemien ympäröimänä
myös ehkä salpaamaan sitä omaakin hengitystä. Meillä pari maata pohjoisemmasta
lähtevät lennot painoivat aikataulussa ja jätimme nämä tekemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti