torstai 30. toukokuuta 2013

perjantai 24. toukokuuta 2013

Vaihtoehtojuhlimista

Alle neljän tunnin päästä herätys ja lähtö lentokentälle. Menemme toisen suomalaisen vaihtaritytön, Hillan, kanssa Argentiinan luoteisosissa sijaitseviin provinsseihin Saltaan ja Jujuyhin lomailemaan pitkäksi viikonlopuksi.

Koska lupailin kerran viikkoon postata jotain, mutta haluan silti tänä yönä myös nukkua, en ala suurempia säätämään. Tässä kuvia muutamasta vaihtoehtojuhlasta, mitä lähiaikoina olen viettänyt. Ekat ovat vappuaatolta, jolloin kämppisten kanssa söimme wappuillallista. Tenttien takia emme voineet juhlia kummemmin, mutta piti silti koettaa pitää perinteistä edes vähän kiinni. 


"Simat".

Kaikilla oli oman maan lipun väriset pallot.

Jälkkäriä.


Viimeinen kuva on nimipäiviltäni tämän viikon maanantailta. Olin vähän orpo perinteeni kanssa, sillä sitä ei tietolähteideni mukaan tunneta kuin Suomessa ja Ruotsissa (eikä kämppiksenikään ollut kotona…). Ovimiehemme varmaan luulee, että mulla on joku lahjoilla hemmotteleva secret lover, mutta ei, omatoimisena naisena ostin tietty itselleni lahjoja tämän tärkeän päivän kunniaksi :D.

"DIY"-nimpparilahja.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Mitä vielä?

Olen kesäkuun lopulla muuttamassa Suomeen, joten nyt niitä check-listoja kirjottelemaan!

---

-Nähtävyyksiä: Vielä puuttuu listalta ainakin yks hyvä museo ja vanhaan teatteriin rakennettu kirjakauppa. Ihan normaalissakin teatterissa vois käydä tai jossain konsertissa…

-Salta ja Jujuy: Reissu näihin Argentiinan provinsseihin 24.-28.5.

-TECHO: Viikonloppuhäppening 1.-2.6., jossa rakennetaan vähäosaisille taloja vapaaehtoisvoimin. Olin vastaavassa tapahtumassa viimekin vuonna, mutta en ole vielä kerinnyt kirjoittaa siitä postausta…

-Synttäri/läksäribileet: Järjestämme 7.6. kämppisten kanssa etkot ja bileet kaikille kavereille parissa baarissa!

Juhlakutsun edustuskuvat. Ps. Jani, otsalamppus on ollut ahkerassa käytössä ;D.

-Koulu: Mun pitää vähän normaalia aikaisemman kotiinpaluun takia tehdä tentit ennakkoon, joten koitan jonkun verran ahkeroida tässä jo tulevien viikkojen aikana, ettei tuu sit lopussa paniikki :). Ja haluun oppia espanjaa lisää!

-Treenaus: Ostin taas salikortin. Pitäis noi pari ylimäärästä empanadaa (semmosia nam-pasteijoita) vissiin saada kulutettua ja aloin kyllä oikeastikin kaipaamaan kunnon rehkimisfiilistä. Punnitsin silloin vähän alle vuosi sitten jonkun lähtöpainon, mutta enpä tietenkään enää muista sitä :D. Suomessa on kuulemma vielä joku fitnessvimma menossa… Mut más o menos, disfruta tu vida!

Koomisin jumppaope ikinä! Ottaa ammatistaan ilon irti, mm. tanssii usein naisia täynnä olevan salin edessä  ja kutsui jouluna kaikki tietty kotiinsa viettämään iltaa ;D. (En mennyt, harmi). Kandee käydä tsekkaa herran FB-sivu niin saa osviittaa, heh.

-Shoppailu: Täällä on paljon hyvää nahkatavaratarjontaa ja tietty haluan ostaa itselleni muitakin muistoja, sekä joillekin kilteille lapsille tuliaisia ;). Lisäksi täällä olevien vähäisten tavaroideni kulutus on aika huipussaan ja luultavasti Suomessa odottavista vaatteista kolmasosa pääsee Punaiselle Ristille (oon vihdoin tajunnut, ettei kaikkea kannata hamstrata…).

Argentiina ei periaatteessa ole mikään superhalpa maa tosiaankaan nykyään, mutta kuten aikaisemmin olen maininnut, täällä himoitaan peson inflaation (ja siihen liittyvien säännösten) takia muiden maiden valuuttaa. ”Vähän” kannattavampaa paikallisille esim. pitää säästönsä dollareissa kuin pesoissa, koska niiden arvo ei haihdu tuhkana tuuleen. Epävirallisilla markkinoilla vaihdettujen dollareiden arvo on tällä hetkellä melkeinpä puolet enemmän, kun mitä virallinen kurssi sanoo, eli säästö on tuntuva. Nyt parin päivän ajan täällä on jotain säädetty asian tiimoilta, eikä vaihto ole entiseen tapaan onnistunut, mutta tuskin noi saa asioita järjestykseen tänä aikana kun mä olen täällä... Edit: teksti julkaistaan taas vähän viiveellä ja nyt kurssi on vähän laskenut juurikin noiden estelyiden takia, mut enikeis, edelleen se on korkea. Vaikka tuntuu vähän pahalta vaihtaa inflaatioista kärsivässä maassa pimeillä markkinoilla rahaa, mutta tyhmä olisi, jos ei sitä tekisi. Hyvänä esimerkkinä kaikkia sääntöjä saneleva presidentti, jolla taitaa itselläänkin olla holvit täynnä dollareita (täytyypä muuten joskus kertoa enemmän siitä, kuinka kotka se nainen on).

-Aurinko: Arjen paluu on saanut bruunan vaalenemaan ja hiukset tummumaan. Oon siis koittanut muistaa nauttia hyvistä syyssäistä vielä kun niitä riittää! Viime viikonloppuna onneksi vielä hilluin bikineissä minkä kerkesin, sillä nyt iski jääkausi:

Huom! "Feels like 3 C" Hrrrrrr!

-Rafla: Joku erikoinen olisi kiva vielä kokea, kuten semmoinen ”salainen” jonkun kotona pidettävä, missä maksat niin paljon kun haluat…

-Baari: Jotain spessua kans tähän! Tää yöelämähän on täällä yks tärkee juttu ;)!

-Vaahtokylpy ja hioronnassa käyminen jne. Koska voi!

-Blogi: Paljon olisi kirjoitettavaa, aikaa vähemmän. Mutta parempi niin, koska tänne on tultu kokemaan, eikä näppiksiä kuluttamaan. Meinasin pitää vaihtoaikana nykyisen postaustahdin (noin kerran viikkoon jotain?) ja jatkaa Suomessa kirjoittelua :). 

---

Nyt näitä ideoita toteuttamaan, eli shoppailun ja salin kautta cocktaililtamaan :). Viikonloppuja!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Jenkkikämppiksen koottuja letkautuksia


Tässä ekojen kämppisviikkojen antia. Pakko vielä painottaa, että tämä 19v. poika on kuitenkin supermukava, kypsä, avoin ja maailmasta kiinnostunut kaveri! Ihan huipputyyppi eikä mikään hermoille käyvä stereotypian ruumiillistuma. Meistä kaikista taitaa vaan aina vähän paistaa se alkuperä :).

---

”Voiks näitä syödä?” (siemeniä hedelmistä) ”Ei meillä oo missään tämmösiä…”
(Tämän jälkeen on aina ennen maistamista varmistanut onko esim. viinirypäleissäni siemeniä. Kerran koitti nyppiä niitä yksitellen veitsellä pois ja totesi ettei voi enää ostaa näitä :D.)

”Siis mikä tää on?” (kivi oliivissa, opastin leikkaaman siitä reunoilta parhaat ja laittamaan pizzan päälle, kun suoraan suuhun laittaminen ois varmaan ollut liian traagista)
”Siis emmä pysty syömään, jotenkin liian outoa…”

”Mitä nää oikeen on??” (kuivapastaa rullissa)
 ”Siis on meilläkin fettuciniä, mut se on aina suoraa… Millasia pastoja teillä oikeen on?”

”Tää mandariini näyttää tosi oudolta, ei varmaan voi syödä…” (mandariini, jonka kuori oli vähän vihertävä tms. normisettiä) ”Siis miten tän saa auki, ihan mahdottoman tiukat kuoret!”

”Siis mitä te oikein teette!?” (popcornia kattilassa) ”Mun mummo on joskus tainnut tehdä noin…”

”Eihän me nyt voida tehdä browniesseja tosta noin vaan ku ei meillä oo sitä jauhetta!”
(yllätty meidän faktasta, että kaikkea voi tehdä alusta alkaen ite ja niin leivoksista tulee paljon maukkaampia)

”Tiiättekö voiks tänne lähettää esim. ruokaa?” (sanottiin, et karkkeja ei oo ainakaan takavarikoitu postissa) ”Tarvis saada hyvää maapähkinävoita lisää!”

”Oon huomannu et teidän eurooppalaisten ruoat on aina tosi terveellisen ja kauniin näkösiä…” (leikkasin iltapalahedelmät lautaselle ihan normaalisti)

”Mitä sä oikeen ostit?” (kuivattuja linssejä) ”Syödääks noita vähän ku riisiä? … Mut siis miksä haluut syödä noita?”

”Ai sä et oo koskaan ajanu automaattivaihteista autoa :O?”

”Joo siis täällä on tosi vähän lihavia ihmisiä.”

”Eiks me muka olla ihan liian nuoria reissaamaan (backpacking tyyliin) yksin..? Mun pitää lähettää joka päivä meijän äidille viesti.”

”Mun porukat ei oo oikeestaan koskaan matkustanu, eikä ne ois halunnu et lähden tänne. Äiti luuli, että Argentiina on suunnilleen joku kehitysmaa.”

”Nyt äiti luuli et meen Islantiin viikonloppulomalle, kun sanoin et meen noita jäätiköitä katteleen (Etelä-Argentiinassa)”.

”Joo siis on tosi moni mun tuttu saanu nuorena lapsen, varsinki ne jotka ei menny yliopistoon, ja sit facebook on täynnä niitä kuvia…”

”Joo jotkut jenkit kirjottaa ihan tosi paskasti ja vitsi et se on ärsyttävää… Ihan yleistä on, ettei porukka tiedä your ja you´re tai their ja there eroja.” Is that you´re towel over their –tyyppiset lauseet on kuulema ihan peruskauraa.

”Me lähetettiin Kiinaan postissa 800 dollaria et saatais väärennetyt henkkarit ja päästäis baariin. Mä tilasin varalta neljä. Mut eipä oo vielkää mitään kuulunu :D Sinne meni vissiin ne rahat…”

”Mä vien kyllä matkalaukun täynnä Fernettiä Jenkkeihin…” , ”Mitenköhän sitä tottuu sit taas olemaan tissuttelematta tätä viiniä tälleen arkena..?”

”Siis etteks te muka käy puolen vuoden välein hammaslääkärissä peruspuhdistuksessa? *blinghymy*”

---

Semmosta arkea täällä :) Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Peru. Tammi- ja helmikuu 2013.

Palataan taas reissutunnelmiin.


Bolivian La Pazista menimme Peruun kaupunkiin nimeltä Puno. Tästä Titicaca-järven ja mäkien väliin rakennetusta kaupungista käsin teimme retken kelluville Los Uros-saarille. Kauan aikaa sitten tietty heimo näki parhaakseen eristäytyä mantereesta ja rakentaa kaislasaaret noin. 5 km päähän Punosta. Vielä nykypäivänäkin saaria pidetään asumiskelpoisena, mutta tarkoitusperät ovat muuttuneet. Nykyään saarille matkaa tuhansittain turisteja ihmettelemään. Retkeä ostaessa kannattaa varmistaa, että toiminta on jotakuinkin vastuullista ja kaislasaaret saavat heille kuuluvan rahallisen osansa maksamastasi summasta. 


Liikenneratkaisuja.
Puno.

Halusimme tehdä jonkun reissun Titicaca­-järvellä ja nämä Uros-saaret tuntuivat jo nimensä puolesta sopivalta kohteelta. Oli tosi kummallista kävellä kaislan päällä, mutta ilmapiiri ei ollut mikään idyllisin. Tuntui väärältä, että hommasta on tullut turistibisnes. Heidän perinteiset jutut ovat kaupallistuneet ja he yrittävät kaikkensa, että turistit sisäänpääsyn lisäksi toisivat pennejä kukkaroon ostamalla esim. heidän käsitöitään tai miniretken kaislaveneellä. Myynti tehtiin anelevaan sävyyn.  Lisäksi tuntui oudolta kävellä ihmisten takapihoilla ja kurkkia heidän koteihinsa. Mutta kaikin puolin jännä juttu, täältä voi lukea Wikipediafaktoja saarista.




Parin Punossa vietetyn päivän jälkeen olimme jo valmiita jatkamaan matkaa. Suuntasimme yöpussilla Cuscoon, josta järjestimme matkan inkojen kadonneeseen kaupunkiin Machu Picchuun. Lähes kaikki Peruun matkaavat haluavat käydä Machu Picchulla, joten Cuscossa on todella paljon turisteja. Kaupunki itsessään on kuitenkin viihtyisä vanhoineen rakennuksineen. Retkien tarjoajia on satoja ja niistä ei sitten pidä kun alkaa valitsemaan. Suosituimmat Machu Picchu -retket ovat useamman yön Inca trail -vaellus, päiväretki junalla tai yhden yön reissu ”Machu Picchu by car”. Valitsimme viimeisimmän vaihtoehdon edullisen hinnan takia ja siksi, ettei sitä liiketoimintaa pyöritä ulkomaalainen monopoli, kuten junabisneksessä tilanne on. Valitsimme mielestämme luotettavan oloisen matkatoimiston ja maksoimme muutaman dollarin kalliimman hinnan tästä ilosta. Per nenä taisimme maksaa 95 dollaria, johon kuului noin. 8h minibussimatka, kolmisen tuntia kävelyä loppumatkasta, illallinen ja yö hostellissa Aguas Calienteksessa, sisäänpääsy Machu Picchulle opaskierroksineen ja juna Aguas Calienteksesta toiseen kylään (sama joka käveltäisiin tulomatkalla), josta minibussimatka Cuscoon.



Ei enää rappusia!

Cusco.

Reissu ei kuitenkaan sujunut ihan kuin myyntipuheissa. Minibussimme saapui päämääräänsä parisen tuntia myöhässä ja jouduimme kävelemään osan kolmetuntisesta matkasta pimeässä. Perillä kylässä opas sääti toisten turistien kanssa, koska matkatoimisto oli lähettänyt heidän tavaransa jonnekin ja me joudumme odottelemaan vielä hieman. Hostellin aulassa opas pyysi passimme, jotta kerkesi vielä ennen sulkemisaikaa ostamaan meille huomiseksi pääsyliput Machu Picchulle. Illallisella opas kertoi, että luvattuja junalippuja ei saadakaan, koska paikat ovat täyteen buukattu. Junat olivat olleet täynnä jo useampana päivänä, joten matkaa meille myydessä tämä ongelma oli jo tiedossa. Tämä tarkoitti siis sitä, että meidän piti varata seuraavallekin päivällä 3h lisää kävelyaikaa, jotta minibussi kerkeäisi startata vielä auringon paistaessa. Turistit hermostuivat, koska monelle tämä oli tosi spesiaali reissu ja nyt heillä olisi aikaa toteuttaa se huomattavasti suunniteltua vähemmän. Me olimme suunnitelleet kävelemämme aamulla vuorelle, jotta saisimme mini-inkatrailfiiliksen, mutta tässä tapauksessa jätimme sen väliin ja menimme vuoren päälle bussilla. Opaskierros alkoi hieman luvattua myöhemmin, mutta onneksi minibussin aikataulua saatiin myös hieman viivästytettyä. Aluksi tuntui, että meillä ei olisi tarpeeksi aikaa Machu Picchulla, mutta loppujen lopuksi ehdimme nähdä kaiken minkä halusimme. Tiettyä rentoutta on otettava reppuun mukaan kun täällä pain maailmaa reissaa ja vielä tämmöisiin eristyksissä oleviin kohteisiin, mutta jotenkin tän ”muita luotettavamman” puljun toiminta jäi pännimään. Koinkin sitten tarpeelliseksi mennä avautumaan matkan meille myyneille työntekijöille. Pitkän keskustelun tuloksena oli kuitenkin vain lähinnä vastuiden pomputtelua, lisää tyhjiä lupauksia ja muutaman kympin alennus. 





Pääasia kuitenkin, että taas ollaan yhtä upeaa kokemusta rikkaampia. En jaksa kirjottaa faktoja uudelleen, joten ne kannattaa tsekata esim. täältä fiilikseen pääsemiseksi. Liikaa infoa ja kuvia ei kuitenkaan kannata ahmia, sillä tällaisiin kuuluisiin paikkoihin on paljon siistimpi mennä ilman suuria pinttyneitä mielikuvia. Joten tiivistetään näin: upea historia, upea luonto ja ainutlaatuinen paikka! Toki turisteja on paljon ja minibussimatka vuoristotiellä on aika epämukava, mutta minkäs voit :). Sen verran mitä kuulin tosta PeruRail, Orient-Express Hotels ja Perun hallitus kuvioista (monopoli, korruptio, ulkomaalainen hirmuyritys jne.), niin totesin, että mieluummin istun kahdeksan tuntia bussissa ja tuen paikallista liiketoimintaa, kun ostan mukavan junamatkan.







Cuscossa lepäilyn jälkeen nappasimme taas yöpussin allemme ja suuntasimme Limaan. Tämä Perun pääkaupunki vaikutti todella mukavalta. Siistit ja modernit alueet ovat suhteellisen laajalle levittäytyneet, vaikka eivät ne tietysti ole koko totuus täälläpäin maailmaa olevista miljoonakaupungeista. Oli myös ihana nähdä pitkästä aikaa meri, vaikka uintia ei likaisen veden takia suositellakaan. Rannan Miraflores-alueen lisäksi kannattaa myös käydä tsekkaamassa esimerkiksi kaupungin historiallinen keskus. Kaupunkijunalla/metrolla on helppo liikkua, kannattaa maksaa jollekin paikalliselle matkan hinta, jotta pääset porteista helposti heidän matkakortillaan (kertamatkoja ei taideta myydä ja kortin osto ei kannata muutaman matkan takia). 



Liman historiallinen keskus.

Matkailualanopiskelijat halusivat haastatella turisteja. Oli vähän työn takana vielä tyttöjen enkun puhuminen :).

Vaikka oli kiva pitkästä aikaa olla taas suurkaupungin sykkeessä, halusimme jatkaa matkaa rantaelämästä nauttimaan. Menimme pohjoisemmassa sijaitsevaan Máncoraan. Nautimme lämmöstä ja rantailusta paljon, vaikka Karon ekat surffikokeilut päätyivätkin tikattavaksi joutumiseen ja Jani taas sairastui pariksi päiväksi. Meillä oli kiva bungalowmökki mäen päällä, oi kun pääsis sinne riippumattoon makoilemaan nytkin! Máncora ei kuitenkaan ole Perun paras rantamesta: aallot ovat aika suuret surffauksen opetteluun (ei siis ollut vain mun vika, että kyynärpää sai vähän osumaa :D), hyttyset ja rannan itikat sandfly:t ovat tosi ärhäköitä ja kaupunki ei ole mikään superidyllinen.



Mototakseja.

Máncorasta jatkoimme matkaa Ecuadoriin, josta postausta tulossa toisella kertaa, Janilla taitaakin olla jo joku tekstiluonnos Galapagossaarista pöytälaatikossa. Ecuadorin jälkeen palasimme kuitenkin takaisin Peruun, sillä meidän lennot Buenos Airesiin lähtivät Limasta.

Menimme rantapaikkaan nimeltä Huanchaco, jossa treffasimme suomikaverin Juuson. Tätä mestaa voin lämmöllä suositella! Aallot ovat sopivan rauhallisia surffauksen opetteluun (kannattaa kuitenkin palkata aluksi opettaja) ja meininki on ihanan rauhallinen ja rento. Porukka käytännössä vain nauttii elämästä, auringosta ja vedestä. Täydellistä! Meidän loppulomaa kuitenkin vähän varjosti ne vuokranantajan kanssa säätämiset, mutta muuten peukut tälle loman lopetukselle.


Perinneveneet.

Perussa on tosi halpoja ja hyviä lounaspaikkoja ihan kunnon ravintoloissakin!  Nämä ruoat tosin ovat semmosen höperömummon kyökissä tehtyjä :).

Huanchacosta menimme Limaan, josta lensimme Santiago de Chilen mutkan kautta Buenos Airesiin (oli muuten edullisinta ostaa menopaluulippu, vaikkei tarvetta ollut kuin yhdelle suunnalle, kuinka hölmöä…). Buenos Airesissa eka yö hostellissa ja sitten seuraavana päivänä paluu kotiin. Huh, kuinka tuntuikin huojentavalta, että saatiin kämppäasiat sovittua ja sai asettua aloilleen. Mutta vitsi on kyllä hieno fiilis katsella noita kuvia ja miettiä mitä kaikkea siistiä sitä on kerinnyt nähdä ja kokea! Ja odottakaas vaan kun esimerkiksi se Galapagossaaripostaus saa nähdä päivänvalon ;).