Lake District, Bariloche 24.-28.12.

Suunnitelmanamme oli tosiaan saapua Barilocheen joulunviettoon ns. hyvissä ajoin, viimeistään jouluaattoaamuna. Koska bussit etelästä pohjoiseen menivät luultua harvemmin ja olivat sitäkin buukatumpia, jouduimme valitsemaan hitaamman yhteyden. Bussimme "porhalsi" koko aatonaaton El Chaltenista kyläpahaseen nimeltä Perito Moreno, tienä toimi Argentiinan kuuluisa hiekkavaltaväylä Ruta 40, jonka varrella ei vuorien lisäksi tuntunut kirjaimellisesti olevan mitään. Välillä siis vähän ressasi riittävätkö eväät ja minkä kivenmurikan takana sitä pääsee käymään pissalla... Kaikki meni kuitenkin nappiin; bussi ei kaatunut, ei ajettu laamojen tai strutsien päältä ja menopelin eri puolet jakautuivat kivasti eri sukupuolien rakkojentyhjennyspaikoiksi. 

 

Perito Morenossa yövyimme vanhassa hotellissa, johon bussifirma meidät ohjeisti. Paljon vaihtoehtoja ei kylässä ole, mutta paikka oli ihan kelvollinen yhdeksi yöksi. Illalla kävimme vain kaupassa, kävelyllä pienen lammen rannalla ja syömässä erään hotellin ravintolan keskinkertaista ruokaa. Paikka ei tuntunut tarjoavan oikein muutakaan...

Jouluaattona aamupalan ja pikaisen porukoiden kanssa skypettelyn jälkeen hyppäsimme taas bussiin. Tällä kertaa kulkuneuvomme oli hiaman moderninpi, suurinosa tiestä päällystettyä ja matkan varrella luontokin muuttui vehreämmäksi. Ehdoton aaton piristys oli kuitenkin Suomesta kavereilta saatu paketti, josta löytyi kaikkia ihania herkkuja! Saavuimme Barilocheen vähän aikataulua myöhemmin ja parhaat kaupat sekä ravintolat olivat jo sulkeneet ovensa, kaikki kuitenkin järjestyi suht hyvin ja päätimme viettää varsinaista juhlaa vasta joulupäivänä, kuten monet täällä.

 

Loput pyhät otimme vain rennosti. Hotellissamme oli spa-osasto (sauna finlandesaksi oli nimetty paikan höyrysauna...) ja huoneemme oli tosi viihtyisä alppihuoneistoa muistuttava ratkaisu :).

Eka ite tehty joulupuuro!

 

Joulun jälkeen laitoimme taas tehomoodin päälle ja lähdimme kaupungin ulkopuolelle heittämään pyörälenkin upeissa järvimaisemissa. Lähemmäs kolmenkymmenen kilometrin suhteellisen mäkinen reitti taittui yllättävänkin leppoisasti vuokramaastopyörillä. Oli kivaa vaihtelua taittaa matkaa nopeasti ja kevyesti pyörällä, kun tähän mennessä ollaan kavuttu kinttupolkuja jalan.

Tämän Argentiinan vikan stopin jälkeen matkaamme jatkui Chileen. Päätimme muuten tällä erää siis skipata myös Argentiinan Saltan ja Jujuyn, ettei meillä tule noiden pohjoisten maiden kanssa kiire...

Patagonia osa 3. El Chalten 19.-23.12.

Torres del Painen vierailun jälkeen otimme tutun El Calafaten bussin toisen kerran allemme ja kiihdytimme takaisin Argentiinan puolelle, El Calafaten pakollisen lounastauon ja bussin vaihdon jälkeen saavuimme El Chalteniin 19. pv illalla. El Chaltenissa oli tarkoitus viettää 2-3 yötä ja tehdä viimeiset kuuluisat Patagonian trekit ennen joulukinkun maistelua Barilochessa. Meillä vierailu venyi kuitenkin 4 yöksi, sillä sieltä lähti pohjoiseen niin harvakseltaan busseja. Jouduimmekin siis lähtemään Barilocheen suunniteltua yhden päivän myöhemmin.

El Chalten oli Patagonian listalla kärjessä yhdessä Torres del Painen kanssa ja ensi näkemältä se vaikuttikin oikein viehettävältä pikku vaelluskylältä vuorten ympäröimänä. Hieman ylihintainen, ei liian turistinen ja täynnä innostuneita vuorikiipeilijöitä, vaeltajia ja vuorista nauttivia keski-ikäisiä jenkkejä ja eurooppalaisia, eli suunnilleen sitä, mitä meille oli Lonely Planetissa luvattu. Teimme siellä kaksi koko päivän trekkiä, suosituimmat Cerro Torre ja Lago de las Tres -nimiset polut, jotka Torres del Paineen verrattuna tarjosivat hieman enemmän nähtävää trekin aikana. 

Itse kylä ei tarjonnut kauheasti tekemistä, joten jos lenkkarit tai vaelluskengät jäivät kotiin, eikä ylämäkeen kävely innosta, kannattaa tämä paikka suosiolla kiertää, sillä 500 metriä pitkän pääkadun kävelyn jälkeen ei kylä itsessään tarjoa kauheasti tekemistä. Minun ja Karon puolesta vaellus oli oikein toivottua ulkoilupuuhaa, joten pitkästymisestä ei ollut tietoa. Sen sijaan aika hostellilla tuntui välillä loppuvan, kun trekin ja suihkun jälkeen alkoi maha kurnia siihen tahtiin, ettei aikaa sohvalla makailuun kauheasti jäänyt. 

Omasta puolestani nostaisin El Chaltenin ykköspaikalle Torres del Painen sijasta, mitä trekkaamiseen tulee. Periaatteessa maisemat ja vuoret olivat enemmän tai vähemmän samankaltaisia, mutta El Chalten oli paljon helpommin saavutettavissa ja oli huomattavasti opiskelijan kukkarolle ystävällisempi. Vaikka paikka sijaitsee kansallispuistossa, kuten Torres del Painekin, sinne astuminen ei vaatinut lainkaan pääsymaksua tai muuta vastaavaa. Lisäksi paikka tarjosi hyvin edullisia hotelleja, esimerkiksi meillä yksi yö dormissa oli samanhintainen kuin TDP:n telttapaikka. Tietysti, Torres del Painen sijainti ja sinne pääsy tekevät mahdottomaksi samanlaisen hosttelikylän rakentamisen, mutta hintojen puolesta tällä Chilen ihmetellä on vielä tekemistä. Kahisevan lisäksi El Chaltenissa trekille lähteminen on hyvin paljon nopeampaa ja heti pääkadulta poiketessa voi astua jo halutulle kinttupolulle, kun taas Torres del Painessa tuli kävellä majatalolta eka noin 20-30 minuuttia, jotta kohtasi halutun polun. 

Vaikka äskeisessä kappaleessa hieman arvosteltiinkin Torres del Painea, oli myös se varsin mieleenpainuva kokemus. Ajallisesti noin 1,5 viikkoa Patagoniassa riittivät meille hyvin, kun lopun retken tarkoituksena on nähdä myös rantoja, aurinkoa ja kaupunkeja. Jos aikaa olisi ollut vaikka vain kolme viikkoa ja itselläni lajina vuorikiipeily, olisi aika Patagoniassa luultavasti käynyt lyhyeksi. Mutta nyt se oli juuri sopiva ja hieman lämpöä kaivaten joulu sekä Barilochen ja Lake Districtin tarjoamat lämpimämmät ilmavirrat kutsuivat jo puoleensa.

Seuraavat tarinat sitten kinkun sulattelun jälkeen Barilochesta!

Terkuin, Jani &Karo

(Ps. Tarkkaavaisimmat jo ehkä huomasivatkin, että tämän ja edellisen tekstin on näpytellyt meistä toi vähän karvaisempi yksilö ;)

Patagonia osa 2. Torres del Paine 17.-19.12.

Kaksi yötä El Calafatessa riittivät hyvin ja oli aika painella bussilla vielä hieman vihreämmille niityille Chilen puolelle, Torres de Painen kansallispuistoon. El Calafate toimi meillä loistavana yhteyskaupunkina lähialueen trekkausmestoille, sillä Torres del Painen lisäksi siitä kulki päivittäin busseja El Chalteniin ja aivan eteläisen Argentiinan kärkeen, Ushuaihin. Torres del Painen saavuttaminen vaati meiltä yhden yön pysähdyksen Chilen puolella Puerto Nataleksessa, joka toimii oivana muonavarastona ja levähdyspaikkana kansallispustoon. Me vuokraisimme sieltä makuupussit ja retkikeittimen sekä ostimme repun täyteen pussipastoja tulevaa erämaayötä varten.

Bussi Puerto Nataleksesta kohti Torres del Painea starttasi varhain aamulla ja lenkkarit tiukasti jalassa odotimme jo seuraavaa kahta päivää keskellä erämaata, jolloin viimeistään pääsi karistamaan Buenos Airesin suurkaupungin pölyt keuhkoista. Torres del Painen kansallispusto on Chilen ja yksi koko Etelä-Amerikan suosituimmista, joka kerää enemmän tai vähemmän eräintoisia seikkailijoita sinne vaeltamaan, vuorikiipeilemään tai muuten vai nauttimaan luonnon kauneudesta ja lukuisista elämistä, joita alueelta löytyy. Lonely Planet mainostaa viiden päivän ja neljän yön W-trekkiä, joka nimensä mukaisesti kiertää W-kirjaimen muotoisen lenkin. Koska me taistelimme hiukan aikaa vastaan ja halusimme päästä jouluksi Barilocheen, päätimme tehdä vain kahden päivän trekin ja yöpyä reitin alussa sijaitsevassa majatalossa, josta oli helppo tehdä molemmille erilliset trekit. Vaikka näimme vain murto-osan koko kansallispuiston komeudesta, saimme kuitenkin todistaa luonnon monimuotoisuutta, karuista ja kivikkoisista kinttupoluista hyvinkin vehreisiin koskiin ja niitä ympäröiviin lumihuippuisiin vuoriin. Sää kansallispustossa on vähintäänkin oikukas, sillä se voi vaihdella lumisateesta lämpimämpään auringonpaisteeseen, joka leimaa yleisesti koko Patagonian aluetta. Eläinkirjosta kerkesimme nähdä vain laamoja, hevosia ja muutamia erilaisia lintulajeja, mutta pidemmällä trekillä pitäisi törmätä helposti myös peuriin ja marsun ja jäniksen risteytystä muistuttaviin tyyppeihin (ohjelappusessa varoitettiin jopa puumista!).

Torres del Painen voi kokea monella eri tapaa ja monella eri hintaa. Suosituin vaihtoehto on yöpyä teltassa ja kokata omat ruuat, jolloin pääsee halvimmalla, mutta samalla on myös täysin luonnon armoilla ja tuleekin olla hyvin varustautunut. Onneksi farkkukansaa ja länkkäreiden oloa helpottamaan reitin varrelle on rakennettu majataloja yöpymistä varten. Nämä refugiot tarjoavat riistahintaista majoitusta ja vähintäänkin yhtä kallista ruokaa. Esimerkiksi yksi yö täysihoidolla majatalossa, jossa me yövyimme, maksaa noin 90 US dollaria, eli semmosen neljän tähden hotellihuoneen verran. Ja tämä on hinta yhdeltä hengeltä, jaetuissa dormeissa, joissa on yhteinen pesuhuone ja jossa täyshoitoon sisältyvä lounas sisältää banaaanin, suklaapatukan ja vehnäleivän juustolla ja makkaralla. Me hieman tätä riistohinnoittelua uhaten otimme vain pelkän yöpaikan majatalosta (noin 36€ per henki) ja lainasimme trangiat majatalosta Puerto Nataleksesta, jolloin saimme keitellä pussipastat hieman opiskelijaystävällisemmällä hinnalla. 

Kokonaisuudessaan Torres del Paine oli mitä mahtavin kokemus luonnon kauneudesta ja sen karuudesta samanaikaisesti. Vaikkakin se oli suhteellisen kallis, ehdottomasti kuitenkin kokemisen arvoinen paikka, ehkä voin suositella yöpyä kahta yötä siellä, jolloin pääsylippukin maksaa itsensä paremmin takaisin. Sen eristäytyneisyys tekee siitä vielä entistä kiinnostavamman ja pääsymaksun kanssa nämä takaavat sen, että paikka pysyy varmasti yhtä luonnollisena ja hyväkuntoisena vielä kymmenenkin vuoden päästä, ellei ihmeitä tapahdu. 

.