lauantai 27. huhtikuuta 2013

Arjen ärsytyksiä ja iloja

(taas hiljaisuuden jälkeen tuplapostaukset)

Eka huonot ja sitten hyvät uutiset. Aloitetaan siis sellaisella eniten vituttaa kaikki –meiningillä.

Miksen vieläkään ole oppinut a) ettei kauppaan pidä mennä ruuhka-aikaan ja nälkäisenä, b) mitkä kotikadun laatoista liikkuu, c) espanjaa perfectosti.

Argentiinalaisten monetkaan systeemit eivät ole mistään tehokkaimmasta päästä, esimerkkinä ruokakaupat. Ihan perusilta ja jonot ovat kuin juhannusaattona. Kassat vaan ovat pirun hitaita ja niillä ei ole lähes koskaan vaihtorahaa tai esim. oikeuksia avata kassakonetta… 

Viime vuoden vaihtareita vakkarikaupassa.

Täällä tiet ovat usein vähän ”más o menos” -kunnossa. Ihan vihoviimeistä kävellä sateen jälkeen tota meidän katua, koska laattojen välistä purskahtaa kuravettä ympäriinsä. Koetat vakuutella itselles, että ei siihen oo ainakaan paljoa sekoittunut mitään koirien ulosteita (tehdään myös pokkana samaisille laatoille)…

Se niistä puhtaista vaatteista ja kengistä...

Miksi Heinolan lukiossa ei tarjottu espanjaa? No siksi varmaan, että mun kohtalo oli eka lukea kuutta eri kieltä niin ja näin, ja sitten yliopistossa tajuta, että ”jaa toi espanjahan on aika iso kieli ja noi maat missä sitä puhutaan on aika siistejä”. Kyllä tää nyt jo menee ihan hyvin, mutta aina kun oppii lisää niin omat tavoitteet nousee. Kaikista eniten ärsyttää se kun opiskeluun menee lähes poikkeuksetta enemmän aikaa kuin mitä oli arvioinut. Vieraalla kielellä noitten akateemisten tekstien sisällöt ei ihan heti uppoa päähän. Tylsintä on se kun käännät jotain kauhealla vaivalla ja sitten tajuat, että kyseinen kappale olikin ihan shaibaa/ ei sisälly koealueeseen jne…



Sitten iloisempiin asioihin…

Perheillallinen (med nykyinen kämppis Emma ja reissARI).

Joskus aiemmin kerroin täällä, että veljeni perheineen tuli myös Buenos Airesiin. En ole tainnut muistaa mainita, että he eivät tulleet ihan peruslomalle, vaan viettämään kuukaudeksi vanhempainvapaataan. Aika siistiä! Vielä olisi vikat päivät jäljellä ja huomenna meillä on suunnitelmissa mennä erään paikallisen tuttavaperheen kotiin illallistamaan kunnon argentiinalaista pihviä.

On ollut siistiä viettää aikaa yhdessä, siitä kun taitaa olla jo yli kymmenen vuotta kun olemme veljen kanssa asuneet samalla paikkakunnalla. Perheen melkein seitsemänkuisen supersöpön pojan kanssa on ollut myös tosi hauska leikkiä. Oon opettanut sille jo kaikenlaista (muutamaa kieltä ja tanssia, naamanvääntelyitä jne.), mutta tähän mennessä Otto on oppinut vasta ryömimään ;). Toi mun toissapostauksen ”vikan ajan alku” oli siis vähän hämäävä, koska suomivieraita on vielä, mutta he eivät sentäs nuku tossa meidän olkkarin lattialla :D.

Nyt koetan viimeistään torstaihin asti olla täällä hiljaa, jotta sais opiskeltua. Josko viikonlopun vapaallevaihtamisen ohessa kerkeäisi julkaisemaan vaikka jotain noista jonossa olevista reissupostauksista, niin saatais tää blogi taas vähän aurinkoisemmalle vireelle :). 

3 kommenttia:

  1. Ei kai sitä voi nopeasti oppia mistä katulaatan välistä sitä vettä sateella roiskahtaa, kun viimeisen kuukauden aikana (jota käsittääkseni edelsi kesä) on satanut kolme (3) kertaa, josta kahtena (2) yöllä...

    VastaaPoista
  2. Niin ja vielä yksi kommentti. Miksi kävellä sateella kun voi kulkea taksilla?

    VastaaPoista
  3. Nimenomaan :D Kannattaa muuten aurinkoisenakin päivänä ottaa taksi, koska ne vedet jää usein oikein vaanimaan sitä kun lähdet iloisena tepastelemaan avokkaissa/flip flopeissa. Sen sateen taktiikka on just iskeä yöllä kun olet kaikesta pahasta tietämätön ja sitten uhmata olomuotolakia siellä laatan alla siihen asti et uhri on herkimmillään!

    VastaaPoista